Mobo Netticasinon esittely

Rahapelien maailma on kehittynyt hurjaa vauhtia. Ensimmäiset netticasinot tuotiin markkinoille jo 90-luvulla, mutta tuolloin oli varsin selvää, että sen ajan laitteistoilla ei voitu juurikaan kovin kummoista pelitarjontaa tuottaa. Tehottomat tietokoneet ja todella hitaat nettiyhteydet olivat sellainen yhtälö, joka ei antanut armoa. Jos tuohon aikaan olisi kuvitellutkaan, että mobiililaitteilla voisi joskus pelata uskottavasti casinopelejä, olisi joutunut ihmetyksen kohteeksi. Pienet mustavalkonäytöt ja ainoana ylimääräisenä ohjelmana oleva matopeli, eivät jättäneet paljon tilaa.

Tekniikka on kuitenkin kehittynyt huikeaa vauhtia ja varsinkin viime vuodet on otettu pitkiä askelia eteenpäin. Tämän päivän selainpohjaiset netticasinot pyörivät jo erittäin sujuvasti hieman heikompitehoisellakin laitteistolla ja pelien taso on noussut samalla todella korkeaksi. Seuraava askel netticasinoiden puolella tullee olemaan yhä selkeämpi siirtyminen mobiilipelaamisen puolelle. Huimaa vauhtia kehittyneet mobiililaitteet sekä vähintään samaa tahtia kehittyneet langattomat verkot mahdollistavat tänä päivänä pelaamisen älypuhelimilla ja tableteilla. Tähän on myös reagoinut uusi yrittäjä netticasinoiden markkinoilla, nimittäin Mobo Casino. Sen periaate on lähteä siitä, että kokonaisuus on sama riippumatta siitä, onko kyseessä normaali tietokone vai mobiililaite.

Mobo Casino on siis uusi tulokas markkinoilla. Se on rohkeasti lähestynyt pelaamista siten, että se on ottanut mobiilipelaamisen tasavertaiseksi osaksi netticasinon maailmaa. Kaikki tarjolla olevat pelit ovat pelattavissa kaikilla päätelaitteilla ja käyttöliittymäkin on suunniteltu niin, että pelaajan käyttökokemus on aina sama riippumatta laitetyypistä. Mobo Casinon pelitarjonnasta vastaa kolme laadukasta pelintarjoajaa. Pelitarjonnan päärungon muodostaa ruotsalaisen NetEntin tarjonta. NetEnt on netticasinoalan pioneereja ja ollut jo 90-luvulta saakka mukana alalla. Toinen kokenut ja suuri pelitoimittaja, joka on mukana Mobo Casinon tarjonnassa, on Microgaming. Nämä kaksi alan jättiläistä tarjoaa mukavan pohjan pelitarjontaan, jonka täydentää ruotsalainen Play’N Go. Pelitarjonta on noin parisataa peliä, joka on varsin mukava määrä, kun muistetaan, että kaikki pelit ovat pelattavissa myös mobiililaitteilla. Pelien painopiste on alan suuntausten mukainen ja suurin osa niistä onkin erilaisia kolikkopelejä. Mukana on kuitenkin myös klassisia casinopelejä, erilaisia videopokereita sekä erilaisia erikoispelejä.

Mobo Casino on siis ottanut ohjenuorakseen mobiilipelaamisen tason noston tasavertaiseksi. Koska suomalaisilla asiakkailla on vanhojen Nokia-kytkösten kautta varsin paljon Windows Mobile – laitteita on yksi mielenkiintoinen kysymys se, mitä käyttöjärjestelmiä Mobo Casino tukee. Hyvä uutinen on se, että Mobo Casino tukee kaikkia kolmea suurta käyttöjärjestelmää – sekä Applen iOS, Googlen Android sekä Microsoftin Windows Mobile ovat tuettuina. Kuten jo aiemmin todettiin, Mobo Casinon käyttöliittymä on suunniteltu siten, että se toimii saman lailla riippumatta päätelaitteista. Mobo Casinon käyttöliittymä on suomenkielinen, joten sen suhteen ei ole mitään ongelmia. Rahaliikenne on tämän päivän standardien mukaista ja sitä on tarjolla luottokorttien, nettilompakoiden sekä tilinsiirron avulla.

Vaikka Mobo Casino tarjoaakin erilaisen lähestymistavan rahapelien pelaamiseen, on uusien asiakkaiden tärkein kysymys kuitenkin tänä päivänä se, millaisia etuja ja tervetuliaisbonuksia uusi asiakas tulee saamaan. Tämä luonnollisesti johtuu nykyisen kovan kilpailun tuomista etuisuuksista, joita potentiaaliset asiakkaat vertailevat erittäin tarkkaan. Tänä päivänä on varsin yleistä, että rahapeleistä kiinnostuneilla on useita tilejä eri netticasinoilla, sillä tervetuliaisbonukset ovat niin hyviä, että ne kannattaa käydä kuittaamassa pois. Mobo Casino on tietenkin ottanut tämän asian huomioon ja sen bonus on selkeästi ajan hengen mukainen. Uusi asiakas saa Mobo Casinolta jo pelkästä tilin avauksesta 25 ilmaiskierrosta NetEntin hittipeliin Starburst. Tämä tarjous siis annetaan ilman mitään talletusvaatimuksia. Varsinainen talletusbonus on 100%:n kokoinen, eli käytännössä uuden asiakkaan ensimmäinen talletus tuplataan. Tämä tuplaus tapahtuu aina 200€ saakka. Talletusbonuksissa on nykyään aina mukana jonkintasoinen kierrätysvaatimus ja niin myös Mobo Casinon kohdalla. Mobo Casinon kohdalla kierrätysvaatimus on kolmekymmentäviisi.

Mobo Casino on nykyaikainen netticasino rahapeleistä kiinnostuneille. Mobiililaitteiden kehitys ja langattomien verkkojen tehojen nousu on saanut ihmiset ymmärtämään, että tavallisen päätepelaamisen lisäksi on ajasta ja paikasta riippumaton mobiilipelaaminen tänä päivänä erittäin sujuvaa. Mobo Casinon lähtökohta tehdä pelikokemus samanlaiseksi riippumatta millä laitteistolla pelaa, on erittäin miellyttävä. Suomenkielinen käyttöliittymä, toimivat rahansiirtoratkaisut ja laadukkaiden pelivalmistajien pelit tekevät suomalaisille asiakkaille helpoksi siirtymisen Mobo Casinon maailmaan. Kun vielä muistetaan, että tervetuliaisbonukset ovat varsin mukavia Mobo Casinolla, on tilanne uuden asiakkaan kannalta hyvä. Mobiililaitteet ja langattomat verkot jatkavat kehityskulkuaan ja on aivan päivänselvää, että mobiilipelaaminen tulee jatkamaan voittokulkuaan. Mobo Casino on välähdys tulevasta ja se tarjoaa hienon kokonaisuuden kaikille rahapelien ystäville.